Kuntien ilmastokonferenssi 2021 tutkijahaastattelu:

Lieven Ameel - Entä jos neliöhinta on päähenkilö kaupunkimme tarinassa?

Tapamme hahmottaa maailmaa on syvästi kerronnallinen. Kertomusten kautta arvotetaan tietoa, kuvitellaan vaihtoehtoja ja hahmotetaan päätöksiä. Myös kaupunkien rakentamista ohjaavat ja rajoittavat monet kulttuurisidonnaiset tarinat, joita suunnittelupöydillä ei aina huomata. Humanististen näkökulmien ottaminen mukaan kaupunkien rakentamiseen voisi auttaa tunnustamaan suunnittelun taustalla vaikuttavia kertomuksia.

Lieven Ameel on Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen yliopistolehtori. Hän sai kesällä 2020 päätökseen kolmivuotisen Turun ihmistieteiden tutkijakollegiumiin sijoitetun tutkimusprojektin. Tutkimusprojekti keskittyy rantakaupunkien tulevaisuusvisioihin ja tutkii, miten kaupunkien lähitulevaisuutta visioidaan: millaisista lähtökohdista kaupunkeja rakennetaan, millaisia tulevaisuuksia tarinoissa esitetään ja ketkä ovat kertomusten aktiivisia toimijoita. Aineistona on niin kaunokirjallisuutta kuin kaavapapereita ja kaupunkien tulevaisuusskenaarioita. Keskeisessä roolissa rannikkokaupunkien tarinoissa on merenpinnan nousu, ilmastonmuutos ja ihmisten vaikutusmahdollisuudet tulevaisuuteen. Marraskuussa tutkijalta ilmestyi uusi kirja The Narrative Turn in Urban Planning, joka keskittyy Helsingin rantojen, ennen kaikkea Kalasataman ja Jätkäsaaren, kerronnalliseen suunnitteluun. (täällä tietoa kirjasta enemmän)

”Jos vain saisimme torneja, olisi Helsinki vihdoin aikuinen kaupunki”

”Helsingin rakentamisessa näkyy edelleen metafora kaupungista nuorena tyttönä – metafora, joka konkretisoituu Havis Amandassa. Helsingin tarinaan kuuluu, että Helsinki on ikuinen alaikäinen, joka yrittää aina uudestaan lunastaa paikkansa suurten kaupunkien rinnalla. Tarina on syvälle juurtunut ja näkyy edelleen kaupungin suunnittelussa, vaikka sitä on kerrottu jo yli sata vuotta,” kertoo Lieven.

Vahvat metaforat ja kulttuuriset kertomukset voivat ohjata voimakkaasti suunnittelua. Esimerkiksi metafora kaupungista kätenä ohjaa ajattelemaan viittä sormea (esim. Helsingin vihersormien tapauksessa) – kuudennen lisääminen tuntuisi keinotekoiselta ja järjenvastaiselta.

Viime vuosien erityisen vahva diskurssi kaupungin kehityksestä kuuluu: tiivis on ekologista. Tiiviyden diskurssi sisältää paljon ristiriitoja. Silti se saattaa tuntua intuitiivisesti eheältä ja viestinä kirkkaalta. Ekologisuus, jatkuva kasvu ja kehitys eivät kuitenkaan väistämättä mahdu samaan tarinaan.

Kaupunkien kehityksessä on aina säröjä ja niiden pitää antaa näkyä

Lievenin mukaan suunnittelun kertomuksissa tyypillinen kerronnallinen rakenne on seuraava: alussa kaikki on hyvin; sitten syntyy ristiriitoja tai haasteita, joiden takia eri tarpeiden ja tavoitteiden välinen tasapaino järkkyy; suunnittelun avulla ristiriitoja sovitetaan ja tasapaino palautetaan. Tuloksena on eheä ja toimiva, valmis lopputila.

Todellisuudessa kaupunki ei ole koskaan valmis. Kaikkia ristiriitoja ja haasteita ei ole mahdollista täysin sovittaa. Suunnitelma ja rakentaminen myös aiheuttavat uusia säröjä: vanhoja rakenteita poistetaan, kallioita räjäytetään, metsiä tuhotaan, ihmisiä siirretään. Havainnekuvissa ja asuinalueiden suunnitelmateksteissä näitä säröjä ei ole totuttu näyttämään tai tunnistamaan.  

”Ehkä kaikkea ei saa ehjäksi. Säröt jäävät näkyvään. Lyijy pysyy maaperässä ja kaadettu vanha metsä kaadettuna. Tällaiset säröt pitäisi tunnistaa, ei piilottaa. Suunnittelu saisi tuoda enemmän näkyviin myös asioita, jotka ovat menneet pysyvästi rikki. Voisimme puhua avoimemmin siitä, mitä kaikkea on hävitetty ja poistettu. Muuten voidaan päätyä tekemään samoja virheitä uudestaan,” sanoo Lieven.

Kaupunki ei ole koskaan valmis: Voidaanko suunnitella ilman lopetusta?

”Olemme populaarikulttuurissa tottuneet siihen, etteivät kaikki tarinat ole siistejä ja eheitä selkeiden, tyydyttävien lopetusten kera. Kuitenkin tyypillinen suunnittelu tuottaa edelleen illuusion eheästä ja tasapainoisesta lopputuloksesta. Todellisuudessa jotain jää aina käsittelemättä ja kaupunki muuttuu koko ajan.”

Lievenin mukaan tarvitsemme myös suunnittelukertomuksia, joissa on avoimia loppuja. Moniääninen suunnittelu, jossa on mukana sekä kaupunkilaisia omien tarinoidensa kanssa että eri alojen asiantuntijoita, voisi auttaa saamaan aikaan käytäntöjä, jotka väistävät vakiintuneita suunnittelua ohjaavia kertomuksia.

”Suunnittelu on monipolvinen prosessi, joka on osittain lainsäädännöllinen ja osittain poliittinen. Ei ole aivan helppoa kehittää aidosti moniäänisiä suunnitteluprosesseja tai avoimella lopulla varustettuja suunnittelutekstejä. Se on kuitenkin mahdollista, ja voisi tuoda suunnitteluun enemmän joustoa ja avoimuutta.”

Kenellä on toimijuus kaupunkien kertomuksissa? Ketkä kertomuksia luovat?

Kaupunkilaisten tarinoiden merkitys on suunnittelussa monin paikoin ymmärretty ja kaavaprosesseissa onkin mukana hyviä työkaluja tarinoiden keräämiseen: esimerkiksi GIS-kyselyjen avulla saadaan kerättyä lukuisia kaupunkilaisten havaintoja kartalle. Lievenin mukaan suunnittelu kaipaa kuitenkin edelleen menetelmiä ja lähestymistapoja, joilla tätä runsasta dataa voitaisiin paremmin tulkita. Huomattava osa käytettävistä menetelmistä on tilastollisia. ”Karttapisteiden kautta ei vielä tavoiteta elämää, joka kulkee muistojen, reittien ja suhteiden kautta.” GIS-aineiston keruuseen ja tulkintaan voitaisiin kaivata mukaan humanistisia lähestymistapoja, jotta tarinoihin päästäisiin syvällisemmin sisälle ja kaupunkilaisten näkemykset otettaisiin paremmin huomioon. 

Kun pyrimme tunnistamaan, millaiset kertomukset kaupunkiemme rakentumista ohjaavat, tärkeää on kysyä, kuka tai mikä on kertomuksen toimija ja päähenkilö.

”Joskus tarvitsemme humanisteja osoittamaan, että päähenkilö voi olla vaikkapa neliöhinnat,” sanoo Lieven.

Neliöhinta ei toivottavasti yksin pääse sanelemaan tulevaisuuden kaupunkiemme rakentumista. Yhdessä voimme rakentaa kertomuksia, joilla murretaan kestämättömiä rakenteita. ”Vaikeisiin aikoihin voi liittyä niin sanottuja utopistisia hetkiä, joissa on mukana itu tai kipinä jostakin, joka voi johtaa toisenlaiseen, toivotumpaan tulevaisuuteen. Idut voivat sisältää arkisia ratkaisuja, jotka osoittavat, mikä on mahdollista, mikä voisi olla toisin.” Ehkä tällaisten hetkien kautta rakentuu moniääninen kertomus tulevaisuuden kaupungista, joka on ilmastoystävällinen, vaali luontoa, tuo esiin särönsä ja jonka loppu on avoin.

Teksti: Outi Silfverberg, Ympäristötiedon foorumi, 2020

Tule kuulemaan lisää kerronnasta, tarinoista, viestinnästä ja vuorovaikutuksesta keskiviikon 2.6. klo 14–15.30 viestintä ja vuorovaikutus ilmastotyössä -tilaisuuteen.